12. maaliskuuta 2013

Skandinaavisia tunnelmia!

Opiston kotitalousopetukseen kuuluu tärkeänä osana myös erityisryhmien opetus. Erityisryhmät ovat tavallisia ryhmiä hieman pienempiä ja kurssit kestävät 4-5 kertaa. Erityisryhmien kursseille rekrytoidaan osallistujia yleensä erilaisten yhteistyökumppaneiden kautta.

Kehitysvammaisten Vallilan työ- ja valmennuskeskuksen (tuttavallisesti Valmarin) kanssa yhteistyössä järjestettävällä ruokakurssilla kokkailevat innostuneet ruoanlaittajat aina syksyisin ja keväisin. Kevään ruokakurssin teemana on ollut Ruokamatka Euroopassa. Kurssin kesto on neljä opetuskertaa. Toisella kerralla opettelimme valmistamaan muutamia skandinaavisia ruokia, mm. mustikkarahkapiirakkaa, Lindströmin pihvejä, norjalaista lohikeittoa ja Hasselbackan perunoita sekä ihania blinejä, joita useimmat eivät olleet aikaisemmin maistaneetkaan. Ruoat maistuivat kurssilaisille. Erityisesti pehmeä mustikkarahkapiirakka keräsi rutkasti kehuja!



Mirva Mäkipää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti