23. syyskuuta 2013

Ruokakulttuuria 1990-luvulla

Opiston Oulunkylätalon tiloissa oli vilinää lauantaina 21.9., kun koko talo juhli 20-vuotista taivaltaan monitoimitalona. Kotitalousopetus oli mukana Helsingin yliopiston opetusharjoittelijoiden pitämällä neuvontapisteellä, jossa esiteltiin ruokakulttuurimme ilmentymiä 20 vuoden takaa.

Tuolloin kulinarismi alkoi nostaa päätään kotikeittiöissäkin: tuli paljon uusia raaka-aineita, salaatti- ja hedelmävalikoima lisääntyi, värikkäitä keittokirjoja alkoi ilmestyä, etnovaikutteet maistuivat kotiruoassakin. Ensimmäisiä terveysvaikutteisia tuotteita tuli ruokaosaston puolelle. Kotona ehdoton uutuuslaite oli mikroaaltouuni, jolla opeteltiin valmistamaan kokonaisia aterioita.

Ravintoloissa herkuteltiin uusilla, rohkeammilla tavoilla nuorten kokkien marssiessa esille. Kiinalaiset ja texmex-ravintolat saapuivat Suomeen. Televisiossa alkoi ruokaohjelmien buumi. Teijan keittiön ja Kokkisodan muistavat kaikki.

Mikromarenkeja

Ajan keittokirjoja ja Teijan suklaa-banaani-unelmatortun ohje

Kävijät saivat kirjata ruokamuistonsa taululle

Ajankohtaisohjelmassa 1990-luvulla kerrotaan keittokirjojen määrän lisääntymisestä

Esillä oli mm. ajanmukaisia astioita.


Terveisin
Jonna Martikainen
  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti