4. lokakuuta 2013

Kalajuttuja Teurastamolla

Kalankäsittelyä kalakauppiaan kanssa Teurastamon Flavour Studiossa 23.9. ja 30.9.

Kahtena peräkkäisenä maanantai-iltana Teurastamolla oli kiloittain tuoretta kalaa, terässä olevia fileointiveitsiä sekä uteliaita kurssilaisia - ja kalankäsittelyn ammattilainen Hakaniemen kauppahallista. Reitin Kalan Tero Nieminen on työskennellyt kalan parissa lähes 15 vuotta.

Miten kirjolohi fileoidaan? Mikä on paras väline keskiruotojen poistamiseen? Onko kalapiikki olennainen nahoittamisessa? Miten kuha avataan? Mitä ahvenfileen housuleikkaus tarkoittaa? Ovatko hauen hampaat oikeasti terävät? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatiin kurssin aikana vastaus - ensin Teron demoja katselemalla, sitten itse treenaamalla ja oivaltamalla.

Särki oli ollut parikiloisen hauen ruokalistalla.


Pääpaino kurssilla oli käsittelyssä, mutta loppuillasta pöytään katettiin herkullinen, nopeasti valmistunut kalapäivällinen. Tillikermassa sukeltamassa käynyt haukifilee yllätti iloisesti kalakauppiaan, joka tähän asti ei ole juurikaan kyseistä kalaa lautaselleen päästänyt.

Kalankäsittelyä Teron kanssa pääsee treenamaan myös YouTubessa.
Hakusanalla reitin kala pääset katsomaan mm. fileointia vasenkätisenä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti