9. maaliskuuta 2021

Poirotin ruokapöydässä osa 2

Perinteisten englantilaisten herkkujen lisäksi Agatha Christien Poirot-tarinoissa voi törmätä muidenkin maiden ruokalajeihin. Poirot seikkaili usein myös eri maissa ja tämän vuoksi elokuvissa ja kirjoissa syödään usein myös kansainvälisiä herkkuja. Christie sai kirjoihinsa vaikutteita matkoiltaan, jotka kohdistuivat muun muassa Syyriaan, Egyptiin ja Irakiin, joihin hän matkusti arkeologi-miehensä kanssa. Siellä hän osallistui kaivauksiin ja kirjoitti lukuisan määrän salapoliisikirjallisuuden klassikoita. Christielle nämä vierailut lienevät myös olleet keino paeta kotimaan julkisuuden paineita. Arkeologisilla kaivauksilla hän ei ollut Agatha Christie vaan pelkkä rouva Mallowan. Hän tapasi ensimmäisen kerran tulevan aviomiehensä Max Mallowanin vuonna 1930. Mallowan oli 14 vuotta Christietä nuorempi. Christie ja Mallowan vihittiin syyskuussa 1930. Avioliitto kesti Christien kuolemaan asti.

Kolmiodraama Rhodoksella (Triangle at Rhodes) seikkailussa Poirot lomailee Rhodoksella, jossa hänen seurueensa huomio kiinnittyy Valentine-nimiseen seurapiirirouvaan ja hänen viidenteen aviomieheensä. Poirot nautti paikallista herkkua, barbounia, eli leivitettyä kalaa sekä sisäelimiä vartaassa. Seikkailussa juotiin Pink giniä, Sidecar-cocktaileja, inkivääriolutta ja yrttiteetä. Tarinassa juuri Pink giniin oli lisätty tappavaa myrkkyä.

Artikkeli Pink gin -cocktailin historiasta https://www.ginfoundry.com/cocktail/pink-gin/

Olen pitänyt jo vuosien ajan sisäelinkursseja. Koitan innostaa ihmisiä käyttämään muitakin osia kuin vain paisteja ja fileitä. On myös eettistä käyttää eläimestä kaikki ruhonosat. Kärsästä saparoon ilmiö on eettisen lihansyöjän valinta. Vanhoissa ruokakulttuurimaissa, kuten Ranskassa, sisäelimet ovat ravintoloiden ruokalistalla selviö. Sisäelimet ovat myös ravintoarvoltaan hyvää ruokaa. Rasvapitoisuudeltaan sisäelimet vastaavat vähärasvaisia lihalaatuja; rasvaa niissä on 3-5 %. Kuten liha, sisäelimetkin ovat hyviä proteiinin lähteitä. Maksa on A-vitamiinin lähteenä paras ruoka-aineemme. Sisäelinten runsas ravintoainesisältö selittyy sillä, että niihin varastoituu vitamiineja ja kivennäisaineita eläinten vararavinnoksi. Runsaan A-vitamiinipitoisuuden vuoksi maksaa ei kuitenkaan suositella raskaana oleville tai alle 1-vuotiaille lapsille.

Maksa on rakenteeltaan rauhaskudosta, jossa ei ole lihasyitä eikä sidekudosta paitsi kalvot ja suonet. Niinpä se kypsyy nopeasti. Liiallinen keittäminen ja paistaminen sitkistää sitä ja tekee maksaruoista mauttomia ja epämiellyttäviä syödä. Maksan maku ja mureus ovat parhaimmillaan, kun se on sisältä vielä punertavaa. Miedon kypsennyslämpötilan ja oikean kypsennysajan löytäminen on sisäelimien kypsentämisessä tärkeää, jotta päästään herkulliseen lopputulokseen.

Jos olet maksan ystävä, kokeile näitä maksavartaita ja tarjoa ne raikkaan tsatsikin ja inkiväärijuoman kera. Sidecar drinkki sopii tarjottavaksi vaikka pääsiäisen keväiseksi alkudrinkiksi.



Broilerinmaksavartaat
300 g broilerinmaksaa tai -sydämiä

Marinadi:
1 dl                punaviinietikkaa
½ dl               oliiviöljyä
4                    murskattua valkosipulinkynttä
1                    tuore chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2 tl                juustokuminansiemeniä
1 tl                suolaa
1 dl                silputtua lehtipersiljaa
                     vastajauhettua mustapippuria ja ripaus sokeria

1.     Ota broilerinmaksa sulamaan hyvissä ajoin. Vaikka edellisenä päivänä jääkaappiin.

2.     Tee marinadi ja laita kuivatut broilerinmaksat tai -sydämet maustumaan 20 minuutiksi tai yön yli, jos on aikaa.

3.     Ota broilerinmaksat tai -sydämet marinadista ja pujota ne vedessä liotettuihin puisiin vartaisiin. 

4.     Paista vartaat joko paistinpannulla välillä marinadilla valellen tai uunissa noin 10 minuuttia. Voit myös grillata vartaat. Tarkista kypsyys halkaisemalla yksi maksa. Älä kypsennä liikaa. Tarjoa tsatsikin kera.


Tsatsiki
3 dl                kreikkalaista jogurttia
1 pieni           tuore kurkku raastettuna
1-2                valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl              sitruunan mehua
                      suolaa, mustapippuria
1 dl                tuoretta minttua tai tilliä

  1. Tee ensin tsatsiki jääkaappiin maustumaan. Raasta kurkku ja purista neste pois siivilässä. 
  2. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.  Anna makujen tasaantua ja tarkista maku vielä ennen tarjoilua.

Inkiväärinen olutjuoma
50 g     inkivääriä
1 dl      ruokokidesokeria
1 ½ dl  vettä
2          sitruunan mehu
½ l       kivennäisvettä
½ l       lagerolutta

1.   Kuori ja paloittele inkivääri kuutioiksi. Nosta kattilaan sokerin ja veden kanssa.

2.   Keitä hiljalleen 10 minuuttia. Jäähdytä kylmäksi. Siivilöi liemi.

3.   Purista sitruunoista mehu liemen joukkoon ja kaada seos isoon kannuun.

4.   Kaada joukkoon huolella viilennetyt kivennäisjuoma ja olut. Tarkista maku.



Sidecar eli Sivuvaunu
Klassinen Sidecar eli Sivuvaunu drinkki valmistuu konjakista, appelsiinilikööristä ja sitruunamehusta. Se tarjotaan klassisesti cocktaillasista, jossa on suolareunus. 

3 cl                konjakkia tai brandya
1 cl                appelsiinilikööriä (Cointreau)
3 cl                sitruunamehua
1 cl                sokeria 

  1. Ravista jäiden kanssa ja kaada cocktail- tai on the rocks - lasiin. 
  2. Koristele lopuksi suolareunuksella.


Makoisia herkutteluhetkiä Hercule Poirotin hengessä.

Tiina Lehtonen

 

.

 

 

 

 

 

 

 

.

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti