Olen viime aikoina kuullut monilta heidän alkaneen nähdä
unia matkustelusta ja matkoista. Matkalaukku on pakattu ja unessa huomaakin,
että ei voikaan lähteä matkalle. Nyt tämä uni on ihan todellinen ja monet
ihanat lomamatkat siintävät joko kaukana menneisyydessä tai tulevaisuudessa.
Ruoka on yksi helppo keino lievittää kaukokaipuuta ja palata hetkeksi
eksoottisiin tunnelmiin. Olen käynyt muutaman kerran Balilla ja monesti mieleni
haikailee noihin tuoksuihin ja makuihin. Tässä teillekin palanen aurinkoa ja
lämpöä balilaisten ruokaohjeiden muodossa. Olen ollut itsekin ruokakurssilla Balilla. Kokkailu
ulkona avotulella biitsillä oli aika huikea kokemus.

Balilla
matkustaessa on mahdotonta välttyä uskonnolta. Joka paikassa on temppeleitä,
jopa jokaisella kodilla on omansa. Rikkailla ne ovat kuin suuria palatseja,
tavallisilla balilaisilla pienempiä, muutaman alttarin alueita pihannurkassa.
Jopa hotellien pihassa on temppelirakennukset. Joka päivä ihmiset rukoilevat
kotialttareillaan ja uhraavat niille pieniä kukkakoreja. Torikauppiaat tuovat
aamuisin oman pikkulahjansa torin pieneen temppeliin ja riisinviljelijät
hiljentyvät pellon pientareen pyhätöissä, jotka eivät ole paljoa postilaatikkoa
suurempia. Monet patsaat on puettu mustavalkoiseen pyyhkeeseen. Mustavalkoinen kuvio kuvastaa hyvän ja pahan taistelua. Ennen kaikkea uskonto näkyy juhlina. Balilaisten elämää rytmittävät
pyhäpäivät, temppelien vuosipäivät sekä perhejuhlat, kuten syntymä,
viisaudenhampaiden poisto, häät ja hautajaiset. Koska valmistelut alkavat päiviä
aiemmin, jokaisessa kylässä ja kaupungissa on koko ajan meneillään vähintään
yhdet juhlat.
Riisi
Yksi monista balilaisista Jumalista on Riisin
jumalatar, Dewi Sri, joka symboloi elämänvoimaa. Riisi onkin yksi tärkeimmistä
raaka-aineista Balilla. Uskomattoman kauniit riisiterassit hämmästyttävät
kauneudellaan. Riisilajikkeita on useita lisäkeriisistä jauhoihin, vanukkaisiin käytettäviin lajikkeisiin ja punaruskeaan riisiin. Suurin osa
tuotannosta on valkoista riisiä, mutta myös punaruskeaa ja mustaa
gluteeniriisiä kasvatetaan. Kurkumanjuuren väriä hyödynnetään, jotta riisistä
saadaan keltaista erilaisiin juhliin. Balilainen höyryttää riisiä jokaiselle
aterialle ja sitä ei säilytetä jääkaapissa seuraavaan päivään. Riisi pitää aina
syödä kokonaan, sitä ei voi heittää roskiin.
Luwak Coffee
(Kopi Luwak)
Kutsutaan
myös sivettikahviksi tai “kakka-kahviksi”. Näädännäköiset sivettikissat syövät
kahviplantaaseilla öisin korkealaatuisia kahvipensaan marjoja. Sivettikissat
syövät kahvipensaan marjat, mutta ulostavat niiden sisällä olevat
kahvipavut. Nämä pavut kerätään, pestään
ja paahdetaan. Tuloksena on kalleinta kahvia maailmassa. Kuppi luwak kahvia
maksaa Lontoossa noin 65 dollaria. Balin luwak plantaasilla voit juoda kupin
luwak kahvia noin 4 dollarilla. Luwak kahvi on yllättävän matalahappoista.
Babi Guling
Maustettu ja
vartaassa paahdettu juottoporsas, jonka liha on suussasulavan pehmeää. Ibu Oka
Ubudissa on babi guling keskus. Sinne kannattaa mennä aikaisin ennen kuin
päivän possut on syöty parempiin suihin.
Krupuk Udang tai Krupuk Ikan
Indonesiassa,
Malesiassa ja Vietnamissa suositut kuivatut lastut valmistetaan yleensä
tapiokajauhoista, katkaravuista, suolasta ja sokerista. Kun ne paistetaan
kuumassa öljyssä, ne paisuvat pulleiksi. Lastuja käytetään koristeena,
lisukkeena ja pikkupurtavana.
Pandanus /pandan lehti eli kairapalmun lehti
Yleensä
pitkänomaiset lehdet kiedotaan solmuun ja sen jälkeen lisätään nestemäiseen
ruokalajiin, kutenriisin tai curryn joukkoon. Lehti poistetaan keittämisen
loppuvaiheessa. Ruoka voidaan myös kietoa lehdistä tehtyyn pakettiin. Lehtiä
käytetään usein myös jumalille annettavien almujen koristeena. Pandanus-puun
kukista tehdään myös maustetta, jolla maustetaan juomia ja jälkiruokia.
Lehdistä tehdään myös mattoja. Myös puun hedelmät ovat syötäviä. Lehtiä
käytetään myös väriaineena värjäämään jälkiruokia. Pandan lehtiä on eri
lajikkeita. Sujji eli väri, käytetään
värjäykseen ja wangi eli maku
käytetään maustamiseen.
Palmusokeri
Balilaiset
ovat makean perään. He myös mielellään sekoittavat mausteita makeisiin. He
käyttävät paljon raakaa kosteaa palmusokeria. Se ei ole normaalia sokeria, se
maistuu melkeinpä melassilta, jopa savuiselta. Paikallisilta marketeilta löytää
palmusokeria. Suomessa balilaisen palmusokerin voi korvata fariinisokerilla.
Tempe
Indonesialainen fermentoimalla soijapavuista
tehty kakku. Valmistus alkaa
kokonaisista soijapavuista, jotka pehmennetään liottamalla ja halkaistaan tai
rikotaan osittain, sitten ne keitetään osittain. Seokseen lisätään mieto
hapate, esimerkiksi viinietikka, sekä sekoitetaan joukkoon Rhizopus oligosporus -sieniviljelmää. Pavut levitetään ohueksi
kerrokseksi ja jätetään fermentoitumaan noin 24 tunnin ajaksi 30 asteen
lämpötilaan. Suosittu erityisesti
Jaavalla. Maku on pähkinäinen,
umaminen ja sienimäinen. Rakenne on tiivis ja
pavut ovat siinä kokonaisena. Ravintoarvoltaan tempe on parempi kuin tofu.
Balilainen maustetahna
Monen balilaisen ruoan pohjana on maustetahna
(Bumbu Bali/Basa Gede), jota voidaan käyttää pohjana useissa balilaisissa
ruoissa. Tahna sisältää inkivääriä, valkosipulia, salottisipulia, mietoa ja
tulista chiliä, salaminlehteä, sitruunaruohoa, kurkumanjuurta, palmusokeria,
kaffirlimetinlehtiä, candlenut eli bankul-pähkinää (kuin macadamia-pähkinät,
indonesiassa nimellä kemiri),
korianterinsiemeniä, katkaraputahnaa ja suolaa. Tahna hierotaan sileäksi
perinteisesti laakean huhmareen avulla. Nopeammin työ käy monitoimikoneella.
On siinä jotain hyvääkin, että Balin
turismi on tyrehtynyt koronan seurauksesta. Tuo pieni kaunis saari alkoi olla jo
pitkään ylikuormittunut turistien määrästä. Ainakin luonto kiittää. Monet paikalliset ovat taas alkaneet kerätä levää merestä saadakseen tienestejä, kun turismista ei sitä tällä hetkellä tuo. Ilmastoystävällisesti ajattelinkin tarjota teille muutaman balilaisen kasvisruokaohjeen.
Paistettuja
nuudeleita kasvisten kera, Mie Goreng
Tämä
ruokalaji on Nasi gorengin tapaan hyvin tyypillinen ruoka Balilla ja koko
Indonesiassa. Sitä syödään useasti aamupalaksi. Ruokaan voi lisätä halutessasi
myös lihaa tai äyriäisiä.
250 g ohuita
munanuudeleita
¼ dl öljyä
2 shalottisipulia
hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä
hienonnettuna
2 mietoa
punaista chiliä siemenet poistettunaja hienonnettuna
100 g kiinankaalia
suikaloituna aivan ohuiksi suikaleiksi
50 g tuoretta
pinaattia suikaloituna
1-2 rkl valmista
tai itsetehtyä tomaattisambalia (ohje alla)
1-2 rkl ketjap
manis soijakastiketta
2 munaa
vatkattun
(suolaa)
2 kevätsipulia
hienonnettuna
paahdettua
sipulia
- Tee ensin
tomaattikastike eli sambal.
- Keitä nuudelit
”al dente” suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele nuudelit
lävikössä kylmällä vedellä, ravistele kuivaksi, lisää 2 rkl öljyä ja jätä
odottamaan.
- Kuumenna öljy
wokkipannussa. Lisää shalottisipulit, valkosipuli ja chilit. Hauduta
keskilämmöllä noin minuutin ajan.
- Lisää hienoksi
suikaloitu kiinankaali, pinaatti ja tomaatti-sambal. Paista taas yhden
minuutin ajan. Lisää sitten soijakastike ja kananmunat ja jatka
paistamista, kunnes munat ovat kypsyneet kokkeliksi.
- Lisää nuudelit ja
paista muutamia minuutteja. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Lisää
halutessasi suolaa ja mausteita sekä tomaattisambalia.
- Koristele
kevätsipulilla paahdetulla sipulilla. Tarjoa tomaattisambalin kera.
Tomaattikastike,
Sambal Tomat
Klassinen
balilainen kastike, jota jokainen voi lisätä ruokaan saadakseen lisää makua.
Yleensä sambal tarjotaan huoneenlämpöisenä.
4 aasialaista
shalottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulin
kynttä hienonnettuna
100 g punaista
chiliä siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2 tomaattia
siemenet poistettuna ja pilkottuna
5 g bankul/macadamia-pähkinää
tai cashewpähkinää hienonnettuna
1 tl katkaraputahnaa
1 kaffirlimetinlehti
hienonnettuna
1 rkl kosteaa
palmusokeria tai fariinisokeria
suolaa öljyä, limenmehua
- Kuumenna öljy
kuumaksi paistinpannussa ja kuullota hienonnettu shalotti, valkosipuli ja
chili.
- Lisää sitten
tomaatti, pähkinä, katkaraputahna ja kaffirlimetin lehti suola ja sokeri.
- Hauduta hetki ja
tarkista maku.
- Soseuta sambal.
Käytä perinteistä morttelia, sauvasekoitinta tai monitoimikonetta.
Tarkista vielä maku ja laita tarjolle.
Tempehiä
kastikkeessa, Tempe Manis
Tempe on
keitetyistä soijapavuista fermentoimalla tehty kakku ja se on tyypillinen
raaka-aine Balilla.
400 g tempehiä
(fermentoitua soijapapukakkua) tai tofua
öljyä uppopaistamiseen ja kuullotukseen
4 aasialaista
salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
3 punaista
chiliä siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2 rkl galangalia
tai inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
2 rkl kosteaa
palmusokeria tai fariinisokeria
2 rkl ketjap
manis -kastiketta
loraus vettä
3 tomaattia
kaltattuna ja ilman siemeniä
suolaa
- Viipaloi tempeh
noin puolen sentin viipaleiksi ja sitten vielä suikaleiksi.
- Kuumenna öljy
uppopaistoa varten noin 180 asteiseksi. Uppopaista tempeh-suikaleita
muutama kerrallaan niin että muuttuvat kullankeltaisiksi ja rapeiksi.
Valuta paperin päällä.
- Kuumenna tilkka
öljyä paistin- tai wokkipannussa. Lisää hienonnetut salottisipulit ja
valkosipulit, chili ja galangal. Kuullota muutama minuutti.
- Lisää palmusokeri
ja ketjap manis. Jatka hauduttelua vielä hetki.
- Lisää loraus
vettä ja tomaatit kaltattuna, ilman siemeniä ja hienonnettuna, hauduta
muutamia minuutteja tai kunnes kastike on keittynyt kokoon. Mausta
suolalla. Testaa maku.
- Lisää lopuksi
uppopaistetut tempeh-viipaleet.
Keltainen
juhlariisi, Nasi Kuning
Juhlariisi
on mukana suurissa juhlissa ja se koristellaan kauniisti. Sana keitetylle riisille nasi, on synonyymi sanalle ateria.
300 g pitkäjyväistä
riisiä tai jasmiiniriisiä
2 rkl öljyä
2 salottisipulia
hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä
hienonnettuna
1 sitruunaruohon
valkoinen osa hienonnettuna
2 salaminlehteä
tai currynlehteä
2 pandamin
lehteä solmulle kiedottuina tai korvaavana ripaus vaniljasokeria
2 dl kana/kasvislientä
3 rkl tuoretta
kurkumanjuurta hienonnettuna ja ½ dl vettä (tai 2 tl kuivattuna)
1 dl kookosmaitoa
suolaa, mustapippuria maun mukaan
- Huuhtele riisiä
lävikössä muutamia minuutteja. Valuta ja keitä kypsäksi pakkauksen ohjeen
mukaan.
- Sillä välin,
valmista kastike. Kuumenna öljy kasarissa, lisää salotti- ja valkosipulit
ja kuullota.
- Lisää
sitruunaruoho, salamin- ja pandamin lehdet ja anna hautua hetki.
- Lisää kana- tai
kasvisliemi ja kurkumavesi ja anna kiehua muutama minuutti.
- Lisää kookosmaito
ja hauduta hiljalleen muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Yhdistä riisi ja
kuuma kastike ja hauduta vielä hetki hiljalleen niin että kastike imeytyy
riisiin. Tarkista maku.
Makuja maapallon toiselta laidalta, olkaa
hyvät!
Tiina Lehtonen